Perhe on taas saanut haistella ja kärvistellä maalinkatkussa muutamia päiviä.

Sisäinen sulovileenini osti tämän tumman, korkean laatikoston  reilu 10 vuotta sitten kun halvalla sai. Edullisen hinnan syy oli nimittäin se, että lipaston oikeanpuoleinen “takajalka” oli katkennut, eikä laatikosto pysynyt pystyssä ilman tukea.

Rikkinäinen kaappi on ollut kuitenkin koko ajan käytössä ja seilannut monet vuodet huoneesta toiseen sekä säilönyt sisäänsä uskomattoman paljon tavaraa, tarpeellista ja tarpeetonta.

Pystyssä sitä piti pieni sokkelin alle asettamani laudanpätkä. Varmuuden vuoksi sijoitin kaapin aina myös siten, että takakulma nojasi seinään.

Muutamassa huoneessa on vielä muisto laatikoston alennustilasta kolona seinässä.

Äidiltäni sain tänä jouluna tämän kirjan ja sieltä löytyi inspiraatio tähän projektiin. Yhdellä sivuilla hyvin samantyylinen laatikosto yöpöytänä, mutta ei suinkaan noin synkeän värisenä.

Hetken kävi mielessä, että sahataan kaappi kahtia ja tehdään siitä kaksi yöpöytää. Nykyiseen makuuhuoneeseen ei vain mahdu mitään lisää, joten lipasto pysyi edelleen yhtenä palana.

Ennen maalausta ukkokultani suostui vielä korjaamaan rikkinäisen jalan. Ei siinä loppujen lopuksi kauaa mennyt kun homma oli hoidettu, mutta valmisteluaika oli pitkä, sen reilut 10 vuotta

Ennen maalausta pesin kaapin maalipesulla ja sain kiiltävää pintaa hieman himmeämmäksi. Tumman pohjavärin takia ajattelin maalata liotinohenteisella maalilla ja kukin voi nenässään tuntea hajun kun maalauksen tekee keskellä keittiön lattiaa. Se nyt vain oli ainoa sopiva tila tällä hetkellä.

Ajoitin maalaukset aamupäivään, että enin katku ehtisi häipyä illaksi. Pari päivää liesituuletin ja huippuimuri olivat tehokäytössä. Kahden tartuntamaalikerroksen (ensimmäinen tuntui imeytyvän puun sisään) jälkeen lipasto näytti vieläkin aika synkeältä.

Laatikoita en vielä maalannut sisältä, vain ulkoisilta osiltaan. Vetimiä en irroittanut, kun pelkäsin että niiden takaosan taivutettu, haaraniittimäinen rauta ei kestä uudelleen taittamista. Teippasin ne vain suurinpiirtein piiloon.

Pintamaaliksi tuli perusvalkoinen Empire, jolla maalasin laatikoston kahteen kertaan.

Kuljetin laatikoston saliin yhden naisen mattokuljetuksena, sillä kuka sitä nyt jaksaa odotella miestä kotiin auttamaan kun tekee mieli mööbeliseerata ja nähdä lopputulos. Vielä huopapalat alle ja käyttöön vaan.

Viereisin kuvan maitopurkissa työn aikainen sutipiilo.  Purkin sisällä on vanha reunastaan rikkinäinen lasi, missä on tärpättiä ja tärpätissä suti. Maitopurkin suu tiukasti kiinni teipillä tai pyykkipojalla, niin hajut ei leviä.

Seinällä oleva lampetin johto pitäisi vielä kätkeä tuonne riveitten väliin, ettei valkoinen johto erottuisi niin kovasti ruskeita hirsiä vasten.

Taas on yksi monista maalausprojekteista valmiina. Koska krookuksen kukat ja viime syksynä istutetut parsantaimet ovat vielä vajaa puolimetrisen hangen alla, niin tuskinpa tämä huonekalujen ehostaminen vielä tähän tältä keväältä jää

Aurinkoa kevätpäiviisi!

Harvemmin tulee K-kaupassa käytyä, mutta nyt kävin ja kangaspussit eivät olleet mukana. Kassalta löysin näin kivan kestokassin ja maksoin siitä mielelläni euron. Kevyt, mukavan värikäs ja voisi olla kiva rannallakin, kun ei mene hiekka kankaasta läpi.

Maaliskuu on alkanut siitä mihin helmikuu päättyi. Lapasiin ja pipoihin kompastellessa olen miettinyt miten voisi (ilman isompaa rahanmenoa) helpottaa eteisaulan ahdinkoa. Olen selaillut ihanaisia sisustusblogeja ja yhdessä niistä (älkää kysykö missä, en itsekään taitaisi löytää sinne enää) törmäsin prikulleen samanlaiseen pieneen apteekkarinlipastoon kuin meilläkin.

Meidän apteekkari ostettiin aikanaan säilytyspaikaksi vauvanvaatteille, mutta sen jälkeen kun joku pojista harjoitteli seisomista ja kaatoi sen päälleen, se hyllytettiin kylmälle keittiökuistille. Kuistilla laatikkoihin ja lipaston päälle tuli tungettua kaikenlaista rojua ja remonttiryönää. Pariin otteeseen laatikoista irtosi etulevyjäkin ja muutama metallikiskokin siitä oli rikkoontunut.

Niin vain sitten tuli sekin talvipäivä, että sain aikaiseksi ottaa lipaston takaisin sisälle. Esiinkaivaminen täysinäiseltä kuistilta ei ollut ihan helppo homma varsinkin kun sisäinen hamsterini oli säilönyt lipaston täyteen mm. vanhoja remontissa vaihdettuja sähköjohtoja, narunpätkiä, niintä, silkkikukkien kukattomia varsia ja kaikkea muuta äärimmäisen tarpeellista. Jossain vaiheessa lipastossa on tainnut olla hiirten juhlatkin pipanoista päätellen. Jätteiden lajittelun, tehopesun ja imuroinnin jälkeen siirsin lipaston kodinhoitohuoneeseen maalausta varten.

Makuasiahan tämäkin on, mutta minä en ole koskaan tykännyt paljaasta, lakatusta (mänty)puupinnasta. Kaikki mäntykalusteemme ovat noin 10 vuoden ikäisiä ja sinä aikana ne ovat kellastuneet aika tavalla, kuten noista vaaleammista vetimen kohdista näkee.

Herää kysymys mistä näitä mäntykalusteita meillä oikein riittää? Tämänkin jälkeen jonossa on vielä muutama. Mäntykalusteet ovat kuitenkin ostohinnaltaan edullisia, joten siinä kai se suurin syy on. Mutta näin jälkeenpäin ajatellen ovat olleet erinomaisia ostoksia, koska maalin kanssa niistä tulee kuin uusia.

Kuten kuvasta näkyy, niin eihän tämä lipasto ainakaan vielä eteiseen päätynyt. Otin sen väliaikaisesti saliin television alle, mistä niinikään puuttuu jokin kaapintapainen. Olen suunnitellut tuohon mustaa, jollaintapaa muodokasta tai väkkäräjalkaista kaappia. Tai sitten suorakulmaista kiinalaistyyppistä kaappia.

Kuvasta näkyy myös se, että hirsiseinän ja muurin välinen koristekotelo on edelleen tekemättä ja jalkalistakin lyhentämättä paikoilleen. Ei ole oikein sellaiset kelit, että viitsisi pihalla sirkkelöidä.

En ole vielä myöskään saanut päätettyä mitä hirsille tapahtuu. Koesivelyjä olen tehnyt sekä harmaalla hirsisuojalla (liian tumma väri) sekä vaalealla maalilla, ei hyvä sekään. Hirsien kohtalo on auki vielä senkin takia, että kissan penteleet yrittävät ottaa seinän raapimapuukseen. Millähän sen estäisi?

Palataan vielä lipastoon. Eli maalipesun jälkeen hioin pöytälevystä siinä olevat ylimääräiset maali tms. kikkareet pois, poistin hiomapölyn rätillä, maalasin kerran Otexilla ja kaksi kertaa Helmillä. Maalauksen päälle tein kulutuskäsittelyä erittäin karkealla santapaperilla. Lipasto oli jo muutenkin niin lommoilla, ettei siitä kannattanut yrittääkään mitään kaunokaista. Kun itse kolhii maalipintaa, ei se ensimmäinen lommo maalipintaan tunnu ollenkaan niin pahalta.

Vetimet olivat alunperin messinkipatinoidut. Ne pesin niinikään maalipesulla, suihkautin kerran hopeaspraylla ja tuhrin kuivina vielä mustalla askartelumaalilla. Apuna käytin pensseliä ja kankaanpalaa.

Vetimet maalasin pahvisuikaleessa, jossa ne olivat kiinni omilla ruuveillaan. Kätevää. Voi käydä suihkaisemassa maalin pihalla ja tuoda sisälle kuivumaan.

Lipaston taustakovalevyt repsottivat sopivasti niin, että sain ujutettua sitä kautta pleikan johdot ja nyt sekin laite on nätisti kätketty. Laatikko oli juuri sopivan kokoinen myös pelien ja DVD-levyjen koteloille. Kynttilät, tuikut ja tulitikut sekä monet muut tärkeät löysivät tuolta paremman paikan kuin liinavaatekaapista. Jospa liinavaatekaappiinkin alkaisi kohta mahtumaan pelkkiä liinavaatteita

Siis ihan tavallinen ehostetaan maalilla -projekti, mutta miksi postasin siitä? Siksi, että minä ainakin saan lisäpuhtia kun näen muiden blogeissa kunnostetun kauniiksi niitä tuikitavallisia, samanlaisia huonekaluja kuin itselläkin.

Hurjasti kaikenlaisia suunnitelmia on jemmassa, mutta eivät ne huonekalut pelkästään suunnittelemalla ehostu. On ihan pakko tarttua pensseliin.

Ai niin, liukukiskoista piti vielä mainita, että yhdet uudet täytyy hankkia alimmaiseen laatikkoon rikkoontuneiden tilalle. Maalatessani tarkistin myös kiskojen kiinnitykset. Osa kiskoista oli melkein irti ja vaati lisäkiinnitystä. Osa taas liukui todella huonosti, mutta rasvaus tavallaisella ruokaöljyllä tepsi siihen vaivaan.

Mukavaa maali(s)kuuta!