Sohva tyynyineen, mukava elokuva ja jokin lämmike on aika mukava yhdistelmä syyspimeän viettoon.
Jostain olen mielestäni lukenut, että tyynyjä täynnä oleva sohva antaisi vieraille viestin, että älä istu tänne, et kertakaikkiaan mahdu. Minulle vaikutelma on kuitenkin ihan päinvastainen. Sohva tuntuu suorastaan kuiskivan minulle, että tule tänne vaan, asettaudu ja tue itsesi tyynyillä oikein mukavaan asentoon :)
Entä teidän sohvat? Montako tyynyä on liikaa? Väriähän ja ilmettä ne ainakin tuovat valkoiseen sohvaan. Ja kyllä meillä saa vieraatkin viskata tyynyt lattialle jos liika tyynymäärä alkaa ahdistamaan, ettäs tiedätte.

Sohvalla on nyt ollut tavallistakin kivempi loikoilla, sillä meillä on uusi sohvapöytä.
Sain ukkokullan viimein maaniteltua pöydäntekoon ja yhteistyön hedelmästä tuli mielestäni aika onnistunut.
Kerrankin kiittelin lapsia kun aina roikottavat kaikki laudanpätkät pitkin pihaa. Nyt niitä sateen ja sään harmaannuttamia lautoja sitten tarvittiin. Ja muutama heinäseiväskin.
Jokin valkoinen harsomainen huovutettu kaitaliina täytyy tuohon keskelle vielä tehdä ja se on siinä. Minun unelmapöytäni. Ei tämmöinen heinäseiväsviritelmä tietysti joka kotiin sovi, mutta minä tykkään.
Lopetellaan vielä yleiskuvaan sohvanurkasta. Kaipa se on pakko taas siirtyä kohti teemukia ja sohvaa. Muista sinäkin löhöstää, näin marraskuussa se on vähän niinkuin pistäisi rahaa pankkiin, vai mitä?








Hieno :-D
Ihana pöytä!!
Miesten mielestä sohvatyynyjä on aina liikaa… ainakin meillä! :-)
Tykkään kanssa tyynyröykkiöistä sohvilla ja nojatuoleilla. Meillä tyynyt lentää välillä maahan, mutta kyllä niillä on hyvä ‘fyllätä’ itsensä parhaaseen asentoon heittelijöidenkin mielestä!
Tosi kauniin pöydän olette tehneet!
Ihana pöytä! Mulla on ollut vuoden ulkona harmaantumassa entisen naapurin papan tekemä vanha penkki juuri sohvapöytätarkoitukseen. Ensi syksynä se on varmaan sopivassa kunnossa.
Ja tyynyröykkiöt on ihania. Meillä taitaa sohvalla olla kuusi tyynyä ja kolme univilttiä ja yksi nalle. Veli oli perheineen tänään käymässä ja ihmetteli mahtuuko tyynyjen sekaan ja eikö lapset heittele niitä lattialle. No, heittelee joo joskus ja niistä tehdään kyllä majoja, mutta kyllä ne yleensä saa siinä olla. Ja sitten kun mennään sohvalle paljosta tyynymäärästä saa hyvin aseteltua sopivan ‘pesän’. Ja ylimääräiset lattialle.
Kiitos kommenteistanne. Nyt sitä taas huomaa kuinka fiksuja lapset joskus on.. eli täytyypä itsekin laittaa lisää lautoja pihanperälle harmaantumaan. Viime syksyllä vein pihalle vanhan (uuden) saunajakkaran ja kyllä harmaantuminen lupaavasti näyttää jo siinäkin alkaneen.